Ntamon julkaisemaa Papaninin retkikuntaa saa nyt pokkarina täältä.

Venäjännös "Экспедиция Папанина" sähköisessä muodossa löytyy
täältä.

20. maaliskuuta 2013

Dmitri Gortšev. Seksi


Ihminen, jolla ei ole Seksiä, ei ole ihminen lainkaan. Sen ymmärtävät nykyisin muutkin kuin korkeasti koulutetut ihmiset, jotka katsovat televisiota joka päivä. Jopa villeillä papualaisilla on tarina ihmisestä, joka oli kauttaaltaan meriterhojen peitossa, minkä vuoksi kaikki naiset karttoivat häntä. Niinpä niin, mutta hänelläkin oli Seksiä – vaimon tehtäviä toimitti hänelle bambuputki.
Eräs itävaltalainen tiedemies selvitti, että kaikki, mitä ympärillämme on, on Seksiä: tuolla seisoo kuusi – se on Seksiä, tässä on kuoppa – sekin on Seksiä. Kaikki mitä sanotte, viittaa Seksiin, mutta jos vaikenette – se tarkoittaa että teillä on ongelmia Seksin suhteen.
Tämä tiedemies on tosin jo ajat sitten kuollut, mutta jos katsoo ympärilleen tarkemmin, käy selväksi, että hän oli aivan oikeassa.
Esimerkiksi: kävelee kadulla sellainen kumaraselkäinen, laiha mies rikkinäisissä silmälaseissa ja likaisissa kengissä, ja jokainen häntä katsova, ymmärtää, että hänellä ei ole Seksiä eikä voi ollakaan: tuollaisella pärställä ei jää muuta kuin kärsiä. Tai sitten hänellä on sellaista Seksiä, jollaisesta on noloa puhuakin: pimeässä, peiton alla, huonolaatuisen naisen kanssa.
Entä tuo, joka ajaa ohi paksussa autossa himmennettyjen lasien takana. Samainen tarkkailija heti ymmärtää, että tällä miehellä on Seksiä! Mainiota laadukasta Seksiä maailman kiiltävimpien lehtien kansikuvatyttöjen kanssa aamusta iltaan, ja sitten vielä saunassa aamuun saakka. Ja hänen on hyvä olla.
Mitä varten ihmiset haluavat ostaa itselleen uuden takin, laitattaa valkoiset kuin sokeri hampaat, tienata miljardin, valloittaa Galaksin? Kaikki tämä vain sen vuoksi, että saisi Seksiä, milloin haluaa ja kenen kanssa haluaa.
Naisten kanssa kaikki on mutkikkaampaa (naisten kanssa on yleensä aina ongelmia). Kerrotaan, että jos naisella ei ole Seksiä, hän voi helposti tappaa jonkun taikka pahoinpidellä. Sellaiset naiset ryhtyvät usein Seksin puutteesta kansanedustajiksi ja hyväksyvät siellä kauheita asetuksia, jotta kaikille olisi yhtä kurjaa kuin heille. On mahdotonta kuvitella kauheampaa johtajaa kuin nainen ilman Seksiä – sen tietävät hyvin ne, jotka ovat sattuneet olemaan sellaisen naisen alaisuudessa.
Ennen, ihme kyllä, sellaista sattui harvoin, vaikka naisilla tavallisesti oli hyvin vähän Seksiä tai ei ollut laisinkaan: mies oli joko sodassa tai vankilassa, tai sitten varsin kuollut – eikä se mitään. Mutta ne olivat erilaisia naisia, villejä naisia, sivistymättömiä.
Onneksi meidän aikanamme kaikki nämä ongelmat voi ratkaista paljon helpommin kuin ennen. No, jos ei sinulla suju naisten kanssa, niin katso vaikka kuinka paljon on ympärilläsi miehiä! Naistenkin on usein paljon helpompaa sopia Seksistä keskenään kuin näiden typerien pölkkypäiden kanssa, jotka sitä paitsi ovat kaikki järjestään juoppoja ja impotentteja.
Loppujen lopuksi aina voi mennä erikoismyymälään, jollaisia on nykyään joka kaupungissa, missä jopa kauttaaltaan meriterhojen peittämä ihminen voi helposti hankkia bambuputken asemesta aika edullisesti (ei tosin aivan halvallakaan) kokonaisen puhallettavan haaremin: blondeja, brunetteja, mustia ja aasialaisia, hoikempia ja paksumpia. Ja kaikki ne ovat toinen toistaan kauniimpia ammollaan olevine suineen ja kaikkine muine hyödyllisine aukkoineen.
Niin että oikeastaan nykyinen elämä on huomattavasti lempeämpi tarpeettomimpiakin eläjiä kohtaan, kuin ensi silmäykseltä saattaisi näyttää. Jos nyt näinkin otollisissa olosuhteissa osaa jäädä ilman Seksiä, niin pitää olla täysin pölkkypää idiootti, jollaisesta on ikävystyttävää puhuakin.

Kuva tekijän

19. maaliskuuta 2013

Dmitri Gortšev. Aika

Eräs tyttö kertoi, kuinka kerran kadulla sellainen kulturellin oloinen vanha rouva tuli häntä vastaan ja kysyi kellonaikaa. Tyttö, niin kuin se on nykyisin tapana, kaivoi käsilaukustaan kännykän ja kertoi mummolle ajan. ”Mutta minä en tarvitse puhelinaikaa”, rouva kiukutteli. ”Minä tarvitsen kellonaikaa!”
Se rouva ymmärsi ajasta yhtä ja toista. Aika, jota me kaikki melkein kannamme mukanamme tai säilytämme kotona, tuotetaan elektronien avulla, joista tiedetään varmasti vain se, että ne ovat aina eri paikassa kuin mitä me oletamme. Tuloksena on aivan käsittämätön järjettömyys: äsken oli vasta varttia vaille, mutta kun vilkaiset puhelinta viidentoista minuutin päästä, siellä onkin jo huominen päivä.
Sellaiset laitteet kelpaavat vain siihen tarkoituksen, että tietäisi kuinka monta tuntia olet jo myöhässä. Tai sitten ettet enää ehdi minnekään joka tapauksessa.
Ihminen, joka yrittää elää sellaisen ajan mukaan, säntäilee tavallisesti kuin päätön kana, hänen silmänsä pälyilevät, kieli on kuiva ja hengitys pinnallista. Hänen elämänsä päättyy jotenkin hullunkurisesti: aamuruuhkassa tai eturauhastulehduksen hoitoa jonottaessa.
Oikeata aikaa valmistetaan aivan eri tavalla. Se ei hyppele kuin puoli kiloa kirppuja, mieluummin se ei yleensäkään liiku minnekään. Aika muistuttaa suuresti sumua: kun yläpuolella tuuli riepottelee sitä hattaroina, niin notkoissa se makaa liikkumattomana.
Muistatte varmaan, mummolassa oli ehdottomasti sellainen kone, joka tuotti hyvin hidasta aikaa: jotta se edes vähän liikkuisi eteenpäin, tarvittiin hyvin painava luoti paksussa riimussa, joka piti aamuisin palauttaa paikalleen. Oli pitkän pitkä aamu, ja ikuisuuden mittainen päivä, ja loputon ilta. Mikään ei muuttunut tämän koneen ympärillä, ikuisesti roikkuivat sen ympärillä muotokuvat sinisissä kehyksissä: mummo vihkileningissään vierellään mies, joka muistutti näyttelijää jostakin kolhoosielokuvasta; ajat sitten kaikkien unohtamat sukulaiset; pelästyneet vanhemmat, jotka tuijottivat haljennen lasin takaa, missä sijaitsee yleensä ties mitä. Sänky tyynypinoineen, jonka päällä oli ankarasti kielletty vetelehtiä päivällä, Neuvostoliiton ja Kiinan välisen ystävyyden aikainen termospullo, jonka korkkiin oli kääritty suklaalevystä peräisin olevaa tinapaperia, ja kärpänen laiskasti mutta väsymättömästi hakkaamassa peltistä päätään ikkunalasiin.
Jos menet sisään ihmisten jättämään taloon autioituneessa kylässä, sieltä löytyy ehdottomasti pysähtynyt luotikello. Se merkitsee että kaikki on ohi: aika on loppunut ja on koittanut, vittu, ikuisuus.
Muttei meille: meidän taskussamme piipittää, korvissamme soi ja päässämme naksuttaa. Elämä, liksom.

11. maaliskuuta 2013

Kuoleva kieli

Venäjän pääministeri Karhunen allekirjoitti ukaasin, jonka mukaan Suuri ja Mahtava Moskova satsaa kaikkien Venäjän vähälukuisten kansojen kielten ja kulttuurin elvyttämiseen 240 miljoonaa ruplaa. Se on 6 miljoonaa euroa. Vähälukuisia kansoja on Venäjällä kymmenittäin, ja suurimmat kaasu- ja öljytulot pumpataan juuri niiden alueilta.
Katsoin eilen pienen uutispätkän karjalan kielen tilasta Vuokkiniemellä ja melkein itkin: kieli on hävinnyt miesmuistin aikana. Lapsuuteni Vuokkiniemellä venäjää puhuva oli aina vieras, lapset pysähtyivät raitilla tuijottamaan.
Uutinen on tarkoitettu positiiviseksi, kieltä opetetaan lapsille päiväkodissa ja koulussa, mutta sitä siis opetetaan karjalaisille lapsille kuin vierasta kieltä! Nollasta, koska vanhemmat eivät enää puhu. Kylällä ei kuule enää karjalaa, ei kaupassa, ei postissa, eikä kylän muissakaan yleisissä paikoissa. Eivätkä edes opettajat osaa kunnolla vienankarjalan murretta, kyläpäällikästä puhumattakaan.
Nuoren Karjalan aktiivit Aleksei Tsykarjov ja Natalja Antonova ovat kuulemma käyneet hiljattain Helsingissä kertomassa Venäjän karjalaisten tilasta. Oli varmaan hieno matka, kävivät jopa Eduskunnassa. Mitä sitten? Kieli kuolee vääjämättömästi. Niin surullista, niin toivottoman traagista. Tiedän toki, että 90% maailman kielistä on tuomittu tuhoon, mutta kun kyseessä on oma murteeni - se on kuin sota olisi telkkarin uutisista tullut kotipihalle.

10. maaliskuuta 2013

Tuntemattomat ovat kirjan tiet

Papaninin retkikunta ilmestyi Venäjällä ja venäjäksi viime syksynä. Venäjäksi siitä onkin aika lailla kirjoitettu, mutta vasta tänään huomasin, että venäjännöksestä on netissä mainintoja myös suomeksi, siis Venäjällä! Hassuinta on se, että kun romaani ilmestyi alkuperäisenä, Venäjän Karjalan viestimet eivät noteeranneet sitä mitenkään, mutta venäjänkielinen laitos kiinnosti enemmän:

"Arvi Pertun Papaninin retkikunta on ilmestynyt nyt myös venäjäksi. Suomessa romaani julkaistiin vuonna 2006, ja se myytiin nopeasti loppuun. Venäjänkielisen kirjan esittelytilaisuus herätti Petroskoissa suurta kiinnostusta. Kansalliseen kirjastoon kerääntyi viime perjantai-iltana niin paljon kiinnostuneita, ettei riittänyt kaikille tuoleja." (Karjalan Sanomat)

Laitan tähän nämä linkit oikeastaan vain itseäni varten, tuskin ne ketään kiinnostaa. Täältä löydän ne ainakin itse, jos muistan :)

http://www.karjalansanomat.ru/uutinen/pelosta-ja-kaikista-meist%C3%A4

http://fulr.karelia.ru/cgi-bin/flib/fin/viewnews1.cgi?id=294

http://www.gov.karelia.ru/News/2012/09/0927_10_f.html

http://www.ruslania.com/entity-1/context-321/details-119587.html

http://www.finland.org.ru/public/default.aspx?contentid=256128&nodeid=37039&contentlan=1&culture=fi-FI