Skumbria

Skumbria ilmestyy kuulemma syyskuussa, vaikka kustannustoimittajan merkintöjä kässärissä en ole vieläkään nähnyt.

Skumbria Kirjat Like Kustannus

Petroskoin poika saa kyytiä suomitytöltä
– ja vähän muiltakin


Lesojev on petroskoilainen Afganistanin sodan veteraani,
joka yrittää tulla toimeen siviilissä sekalaisin keinoin.
Votkanhuuruisella tulkkauskeikalla han kaataa vällyjen
väliin suomalaisen valokuvaajan. Hetkeen heittäytyvä
elämänmeno imee Katrin mukanaan, ja turvaa kaipaava
Lesojev puolestaan saa hänestä elämäänsä kiintopisteen.
Pari perustaa yhteisen kodin, unelmiensa Skumbrian.
Petroskoissa sen perustuksia alkavat pian nakertaa rotat,
torakat, byrokratia, kieliongelmat ja rahahuolet. Aviopari
muuttaa Suomeen, ja Lappeenrannan siistissä lähiökodissa
Lesojev tuntee olevansa kuin kultaisessa häkissä.
Rakkaustarinan taustalla välähtelevät vuosituhannen
vaihteen poliittiset tapahtumat. Tšetšhenian sota, terrorismi
ja Putinin toimet paljastavat itsestään aina uusia
kasvoja. Myöskään ihannemaa Suomi ja sen tytär eivat
ole aivan sitä, mitä Lesojev alun perin kuvitteli.

Sirppi ja vasara väärässä paikassa

Vasta tänään Saska Saarikosken jutusta (Sirppi ja vasara, HS 12.5.11) sain tietää, että Venäjän kulttuurikeskuksen seinällä Helsingissä oli jo huhtikuun alussa paljastettu punalippua, sirppiä ja vasaraa esittävä 40:n neliön mosaiikki, joki oli ollut piilossa 20 vuotta.
Kulttuurikeskuksen johtaja Tatjana Klejerova nimittää sitä "taideteokseksi" ja on sitä mieltä, että se on paikallaan tänäänkin. Propagandajulistetta muistuttavaa mosaiikkia on vaikea pitää taideteoksena, mutta jääköön määritelmä kulttuurikeskuksen johdon "taidekäsitysten" laskuun.
Vaikka tunnenkin Klejerovan (Karjalan tasavallan kansallisuuskomitean entisen johtajan), en ole ennen tiennyt hänen nostalgisista taipumuksistaan. Venäjällä päätään nostava stalinismi innoittaa kuitenkin passiivisiakin kannattajiaan ja rohkaisee tämäntyyppisiin tekoihin jopa Helsingin keskustassa.
Putinin tutltua valtaan vuonna 2000 Venäjä on pikku hiljaa palauttanut vanhoja symboleja käyttöön. Neuvostoaikainen kansallishymnikin soi muutaman kerran Bratislavan MM-kisoissa, ei onneksi Suomi-ottelussa. Sanoja ei osaa kukaan, koska neuvostoaikaisista on kuulemma luovuttu, mutta uudet eivät vain jää mieleen.
Saska Saarikoski nimittää jutussaan sirppiä ja vasaraa "ihmisvihan symboleiksi". Kyllä, sellaiseksi ne on tehnyt neuvostovalta. Mutta muistakaamme että alunperin ne olivat työväenliikkeen symboleita, joten riistokapitalistista vaihetta elävällä nyky-Venäjällä ei ole mitään oikeutta käyttää niitä kulttuurikeskuksensa päädyssä. Samoin kuin punalippuakaan.

PS. Tämä eilinen kirjoitus hävisi bloggerista tänään. Lisään kuitenkin tähän, etten ota ikiaikoina Venäjän kulttuurikeskuksen kutsua vastaan.