Kirjabisnestä Venäjän syrjäseuduilla

Suomen kirjallisuuspiireissä nousi aikamoinen älämölö hallitukseen pyrkivien puolueiden aikomuksesta nostaa kirjaveroa. Muistettiin myös se, että kirjavero on Suomessa Euroopan korkeimpia. Entä miten on asianlaita naapurimaassa Venäjällä?
Siellä eivät kirjaihmiset valita, koska se on turhaa. Yritetään vain selvitä jotenkin hengissä.
Arvonlisävero painotuotteille on 34%, kirjabisnes kustantamisesta kirjakauppaketjuihin on muutaman suuren moskovalaisen ja pietarilaisen yrityksen käsissä, ja pienillä sekä paikalisilla ei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla niiden kanssa. Vain suuret painokset ja omat jakeluverkostot mahdollistavat kustannustoiminnan kannattavuuden.
Venäjäntäni on jo pari vuotta etsinyt kanavia "Papaninin retkikunnan" julkaisemiseksi kirjana. Romaani oli lyhennettynä julkaistu venäjäksi 2008 kirjallisuuslehti Severin neljässä peräkkäisessä numerossa. Moskovalaisille sitä on turha tarjota - siellä on omat tallinsa, joiden kanssa ei provinssien kirjailijat voi kilpailla. Ainoa mahdollisuus on hakea jostakin rahoitusta, painattaa kirja ja pinota varastoon, koska kirjakauppoihin sitä ei saa. Onko sellaisella julkaisutoiminnalla mitään mieltä?
Niin kuitenkin elävät melkein kaikki venäläiset provinssikirjailijat - julkaisevat joko omakustanteita tai sitten painattavat kirjojaan valtion tuella, joka ei kuitenkaan takaa kirjan levitystä. Tekijän on huolehdittava siitä itse. Venäjäntäni kertoi, että ainoa tapa myydä kirjaa Karjalassa on kiertää maaseutua ja esiintyä sellaisilla paikkakunnilla, missä ei ole kirjakauppoja lainkaan. Siellä ihmiset ostavat. Muutaman sadan kappaleen painoksen levittäminen sellaisella menetelmällä on kuitenkin lähes mahdotonta, ja niinpä monien kirjailijoiden asunnot ovat muuttuneet kirjavarastoiksi.
Tekijänpalkkioista ei ole Venäjän syrjäseudulla kuultukaan. Kaverini, jonka kirjan oli suomentanut, olin ikionnellinen, kun välitin hänelle suomalaisen kustantajan maksaman pienen palkkion. Kysymys ei ollut edes rahasta, sen verran pieni summa oli kyseessä, vaan periaatteesta - ensimmäistä kertaa elämässään runoilija sai teoksestaan rahaa.
Niinpä kysymys kuuluu: kannattaako minun edes yrittää etsiä rahoitusta Venäjältä, jotta kirjani lojuisi sitten jossakin pölyisessä varastossa odottamassa vain silppuria tai polttouunia?