Huojumista kahden maan, kahden kielen, monenlaisten halujen, velvollisuuksien ja aitojen ilojen välimaastossa
31. joulukuuta 2012
25. joulukuuta 2012
Pakko muuttaa Mannerheimintielle
No johan on kumma! Nyt minua syytetään Karjalan suomenkielisten viestimien vihaamisesta, kun julkaisin juttuni venäjänkielisessä verkkolehdessä. Kirjoitus Karjalan umpikujasta on herättänyt vilkasta ja hauskaakin vihapuhetta, mikä on Venäjällä ihan tavallista. Jos sanoo jostakin asiasta suorat sanat, lukijat puuttuvat heti ensimmäiseksi persoonaan. Minun tapauksessani syytöksiä ei tarvitse hakea kaukaa: olenhan Isänmaan petturi, Suomen fasistien agentti ja Venäjän vihollinen. Eräskin oli neuvonut minua muuttamaan sinne, missä on Mannerheimin nimeä kantavia katuja ja aukioita. Tarkoittiko Helsinkiä, Mikkeliä vai Lahtea, en tiedä, mutta epäilen tämän neuvojan uskovan, että asun kuitenkin Venäjällä. Tämä idea - painukaa kaikki länteen, jos Venäjän järjestys ei kelpaa - on yleinen ja hyvin suosittu "isänmaalisten" keskuudessa. Eivät ilmeisesti jaksa ajatella, että kukas sitten jää? Ne, joille nykyinen meno kelpaa, ovat joko itse vallan kahvassa tai hyötyvät sen rosvoudesta. Kelpaahan Venäjän meno myös juopoille, kun viina on halpaa, ja vähemmän älykkäille ihmisille yleensä, kun eivät muuta ole nähneetkään. Niiden panoksellako "isänmaalliset" uskovat Venäjän kehittyvän paremmaksi maaksi?
23. joulukuuta 2012
Papaninin retkikunta nyt saatavissa myös Adlibrikselta
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9522153664
Kustantajalta eli ntamolta kuitenkin halvemmalla:
http://www.ntamo.net/product/576/arvi-perttu-papaninin-retkikunta
Kustantajalta eli ntamolta kuitenkin halvemmalla:
http://www.ntamo.net/product/576/arvi-perttu-papaninin-retkikunta
14. joulukuuta 2012
Karjalan umpikuja
Petroskoissa venäjänkielisen kirjan julkistaminen tekee ihmeitä. Paikalliset venäjänkieliset viestimet haluavat nyt ehdottomasti tietää, mitä mieltä olen mistäkin asiasta. Jo neljä suosittua verkkojulkaisua ovat pyytäneet minua kolumnistiksi, ja kun sanon että minähän asun Suomessa, ne vain innostuu lisää: "Sitä parempi! voit siis katsoa touhujamme ulkopuolelta." Toisaalta ymmärrettävää - eihän kukaan siellä pitänyt minua oikeana kirjailijana kun kirjoitin "tsuhnojen" kielellä, mutta nyt venäjännöksen ilmestyttyä kiinnostus onkin sitä suurempi. Toisaalta ihmettelen sitä, miksi petroskoilaiset suomenkieliset viestimet eivät ole koskaan olleet kiinnostuneita entisen petroskoilaisen näkökulmasta rajan toiselta puolelta.
Tämä tosiasia kertoo karun totuuden: venäjänkielinen kulttuuri Karjalassa on elävää, kun taas suomenkielinen ei ole. En oikein ymmärrä, mitä varten ne siellä kirjoittelee vetoomuksia ja avoimia kirjeitä suomalaisiin lehtiin, kun eivät itse tee paikan päällä muuta kuin kinuavat palkkaa ja riitelevät toimitiloista. Mitä siellä muka pitäisi vaalia ja säilyttää? Karjalan Sanomat ei ole koskaan kääntynyt puoleeni, kun taas verkkolehti Respublika tilasi minulta kirjoituksen aiheesta "Karjalan kieli ja identiteetti: tulevaisuuden näkymät". Kirjoitin ja lähetin jutun tänään otsikolla "Karjalan umpikuja". Teinkö väärin antaen venäjänkielisille valttikortin monimutkaisessa etnisessä pelissä? Olisin mieluummin kirjoittanut jutun suomeksi ja tarjonnut Karjalan Sanomille, mutta kokemuksestani tiedän ettei ne uskalla julkaista yhtä rohkeita kannanottoja kuin venäjänkieliset lehdet. Silloin kun asuin vielä Petroskoissa ja työskentelin kulttuurilehti Careliassa, kaikki oli toisin, so. päinvastoin.
Surullista.
Tämä tosiasia kertoo karun totuuden: venäjänkielinen kulttuuri Karjalassa on elävää, kun taas suomenkielinen ei ole. En oikein ymmärrä, mitä varten ne siellä kirjoittelee vetoomuksia ja avoimia kirjeitä suomalaisiin lehtiin, kun eivät itse tee paikan päällä muuta kuin kinuavat palkkaa ja riitelevät toimitiloista. Mitä siellä muka pitäisi vaalia ja säilyttää? Karjalan Sanomat ei ole koskaan kääntynyt puoleeni, kun taas verkkolehti Respublika tilasi minulta kirjoituksen aiheesta "Karjalan kieli ja identiteetti: tulevaisuuden näkymät". Kirjoitin ja lähetin jutun tänään otsikolla "Karjalan umpikuja". Teinkö väärin antaen venäjänkielisille valttikortin monimutkaisessa etnisessä pelissä? Olisin mieluummin kirjoittanut jutun suomeksi ja tarjonnut Karjalan Sanomille, mutta kokemuksestani tiedän ettei ne uskalla julkaista yhtä rohkeita kannanottoja kuin venäjänkieliset lehdet. Silloin kun asuin vielä Petroskoissa ja työskentelin kulttuurilehti Careliassa, kaikki oli toisin, so. päinvastoin.
Surullista.
4. joulukuuta 2012
Papanin palaa Suomeen
Papaninin retkikunta ilmestyi suomeksi kuusi vuotta sitten, eikä sen jälkeen sitä sen koommin muisteltu. Venäjännöksen julkaiseminen nosti kuitenkin romaanin unholasta: ntamo on julkaissut tänään pokkarin, joka on jo myynnissä:
http://www.ntamo.net/product/576/arvi-perttu-papaninin-retkikunta
Neuvottelut kustantajan kanssa käynnistyivät heti Pietarin julkkareiden jälkeen viime kesänä, taitto oli valmis muistaakseni loka-marraskuun vaihteessa, kustannussopimus allekirjoitettiin 26. marraskuuta ja 4. joulukuuta kirja on jo myynnissä.
Ihmeitä tekee tämä nykyinen tekniikka!
26. marraskuuta 2012
24. lokakuuta 2012
3. toukokuuta 2012
Ilmeisesti lopullinen
Uusi versio kannesta:
Luulatavasti lopullinen, koska alkaa olla kiire: kirja on jo taitettu ja kirjapainossa jonoja. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, samanlainen ilmestyy suomeksi ntamolta.
Luulatavasti lopullinen, koska alkaa olla kiire: kirja on jo taitettu ja kirjapainossa jonoja. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, samanlainen ilmestyy suomeksi ntamolta.
18. huhtikuuta 2012
Papaninin retkikunta - Экспедиция Пананина
Näyttää vakuuttavasti siltä, että Papaninin retkikunta ilmestyy lopultakin kirjana Venäjällä. Kiitos tästä kuuluu romaanin kääntäjälle Jaana Zhemoitelitelle, joka on hoitanut kaikki asiat siihen kuntoon, että tekijälle ei jää muita huolia kuin saapua julkistustilanteeseen kutakuinkin selvänä.
Ntamo aikoo julkaista romaaniin uudelleen siihen mennessä, joten ne harvat, jotka halusivat mutta eivät ehtineet (ensimmäinen ja viimeiseksi jäänyt painoshan on myyty ajat sitten loppun), saavat oman kappaleensa alkukielellä omaan hyllyynsä.
Olisi kai hienoa järjestää julkkarit myös Suomessa, jos löytyisi joku asiasta kiinnostunut venäläinen järjestö. Mikähän se voisi olla?
Ntamo aikoo julkaista romaaniin uudelleen siihen mennessä, joten ne harvat, jotka halusivat mutta eivät ehtineet (ensimmäinen ja viimeiseksi jäänyt painoshan on myyty ajat sitten loppun), saavat oman kappaleensa alkukielellä omaan hyllyynsä.
Olisi kai hienoa järjestää julkkarit myös Suomessa, jos löytyisi joku asiasta kiinnostunut venäläinen järjestö. Mikähän se voisi olla?
16. helmikuuta 2012
Uusin arvio Skumbriasta - Parnassossa
Utopian ja helvetin välissä
kirjoittanut Ville Ropponen
Arvi Perttu:
Skumbria.
Romaani, 366 s.
Like 2011.
Arvi Pertun kolmas romaani Skumbria on moniaineksinen, sympaattinen tarina rakkaudesta ja maahanmuutosta. Se on myös pohdinta Venäjästä ja Suomesta. Alussa on Petroskoi ja ”metsäsymposiumi”, jossa paikallinen tulkki, pelimies Pauli ja suomalainen valokuvaaja Katri tapaavat ja pihkaantuvat. Pian kyyhkyläiset kelluvat ”Skumbriassa”, kuvitelmien lemmenmaassa, joka viittaa myös venäläiseen säilykemakrilliin.
Romaanin kerronta kiemurtelee naturalistisissa sävyissä, joita romanttiset väläykset maustavat. Viinaa juodaan ämpärikaupalla. Naimisen kuvausta piisaa. Mutta eikö se kuulu rakkausromaaniin? Perttu näyttää taitonsa henkilö- ja tilannekuvauksessa. Esimerkiksi Paulin kaverit Petroskoissa on piirretty hersyvästi, ja toilailut ovat värikkäitä.
Skumbriassa on omaelämänkerrallista taustaa. Petroskoissa syntynyt Perttu muutti Suomeen samana vuonna kuin ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Petroskoin symposiumi (2001) – josta Skumbria tuo muistumia. Pertun toinen romaani Papaninin retkikunta (2006) vakuutti tyylitaiturin saapumisesta. Turhan vähälle huomiolle jäänyt romaani luotaa särmikkäästi 1930-luvun vainoja Petroskoissa. Papaninin retkikunta kaikuu myös Skumbrian taustalla, kun romaanin Pauli setvii suhdetta isäänsä ja pohtii tämän elämää, johon kuuluivat vainovuodet. Toistuuko Suomeen muuttavan Paulin elämässä isän kohtalo, unelma utopiasta, joka osoittautuu helvetiksi?
Lappeenrannassa Pauli sinnittelee oleskeluluvan haussa, työttömän yksinäisyydessä tai paskaduuneissa. Rakkauteen tulee ryppyjä ja syrjähyppyjä.
Romaani pelaa Venäjään ja Suomeen liitetyillä stereotypioilla, joita myös murretaan. Venäjällä Paulia on haukuttu tšuhnaksi, Suomessa nimitellään ryssäksi. Aina ei auta sekään, että Pauli osaa suomea: ”Tajusin, että kieli on suurempi asia kuin pelkät sanat. Siihen kuuluivat kasvuympäristö ja kouluvitsit, tavat ja iskelmät, iltalehtien juorupalstat”. Kyräilevät suomalaiset pitävät venäläisiä vain roistoina tai huorina. Pian myös Petroskoista tulee Paulille vieras, hän putoaa kahden maan ja kulttuurin väliin.
Kulttuurien lisäksi törmäilevät Paulin ja Katrin arvomaailmat. Katrista tulee Suomessa hallitseva, ja hän muuttuu hedonistiksi. Tässä on kai sarkasmia nykynaisten miehille asettamia vaatimuksia kohtaan? Onko liikaa, kun naiset haluavat samassa miehessä sekä machon panomiehen, että keskustelevan koti-isän, voisi romaanin Pauli pohtia.
Suomessa Katri menestyy, Pauli vain heijaa alas ja ylös. Hyväksyykö hän lopulta kohtalonsa?
Skumbrian kerronta on paikoin hidasta ja leikkauksia kohtauksesta toiseen olisi voinut tehdä rohkeammin. Pertun groteskia ja lyyristä realismiin sekoittava kertojanääni kasvaa silti romaanissa täyteen mittaansa. Harva meillä osaa valmistaa tragikomediaa yhtä hyvin kuin Perttu.
Ville Ropponen
Ilmestynyt Parnasson numerossa 1/2012.
26. tammikuuta 2012
Uusi SAFKA vanhaa vastaan
Sain tänään SAFKAlta postia ja ehdin jo aloittaa vastauksen vihaisen kirjoittamisen, mutta onneksi kurkkasin linkkiä. Ja yllätys! Se ei ollutkan Bäckmanin-Molarin desanttijärjestö, vaan jotain aivan muuta. En vain ymmärrä, miksi uuden komitean perustajat ottivat nimen kilpailijaltaan ja suoranaiselta vihamieheltään???
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)