Kalevalaisia kalavaleita

Kirjailija-lehden tuoreessa numerossa (4/2010) Vilja-Tuulia Huotarinen toistelee ja jopa kehittelee Ortjo Stepanov –myyttiä, jonka mukaan karjalainen Stepanov oli sananvapaustaistelija ja järjestelmän vainoama nero, joka joutui kirjoittamaan kynttilän valossa, ja ”ylemmältä taholta kiellettiin myymästä hänelle kynää tai paperia”. Puukonterälläkö hän raapusti tuohilevyille kaikki lukuisat romaaninsa?

Vienassa vierailleita suomalaisia runoilijoita on vedetty nenästä, niin kuin kaikkia muitakin.

Ensimmäiset kolhoosijärjestelmää ylistävät romaaninsa Stepanov kirjoitti Petroskoissa. Sähköttömässä Haikolassa hän kävi fiilistelemässä vain eläkepäivinään. NKP:n jäsenenä ja kauppakorkeakoulusta valmistuneena neuvostovirkailijana hän tiesi tasan tarkkaan mistä sai kirjoittaa ja mistä ei. Ennen kirjailijan uraansa hän toimi osuuskaupan johtajana Uhtualla ja kalastusministeriön tarkastajana Petroskoissa. Kaikki hänen tekeleensä oli julkaistu tuoreeltaan ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Mitään ongelmia paperin ja kynien kanssa ei Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäsenellä ja systeemin uskollisella palvelijalla voinut olla. Hyvin varovaisia paljastuksia Stepanov uskalsi sujauttaa vain viimeisimpiin, perestroikan aikana julkaistuihin romaaneihin. Se tapahtui vuosina jolloin Neuvostoliitossa julkaistiin jo Šalamovin ja Solzhenitsynin kirjoja.

Stepanovin käsikirjoitukset vaativat rankkaa muokkausta. Punalippuun niitä toimitti Pekka Perttu, ja kirja-asuun Terttu Vikström. Venäjänkielisissä käännöksissä rakenteiden ja tekstin parantelua jatkettiin. Olen itsekin joutunut toimittamaan Stepanovin postuumina julkaistuja käsikirjoituksia ja tiedän minkä tason tekstiä lähti mestarin kynästä. Markku Nieminen poisti Stepanovin romaanien uusista laitoksista sosialistisen realismin räikeämmät piirteet ja teki Stepanovista karjalaisen kirjallisuuden klassikon. Ortjo Stepanovin myytin on rakentanut ja ylläpitää Juminkeko-säätiö.

Nikolai Jaakkola ei kelvannut karjalaiseksi klassikoksi, olisiko siksi että hän oli syntynyt Turussa? Nykyinen arvojärjestys toistaa neuvostoaikaisia kaavoja: parhaita ”kansankirjailijoita” ovat Ortjo Stepanov ja Jaakko Rugojev, kommunisti ja silloisen Karjalan Korkeimman Neuvoston jäsen.

Jutussaan Vilja-Tuulia Huotarinen kertoo saaneensa Stepanovin Kotikunnan tarinan lahjaksi sillä ehdolla, että romaanisarja tulee luettua. Kannattaisikin tutustua ennen kuin menee myyttejä levittelemään. ”Täällä sananvapaus voi tarkoittaa sitä, että Kuittijärvellä kun huutaa, niin kukaan ei kuule.” Niin tuntuu olevan ainakin Juminkeko-säätiön toiveissa – kaikki siellä huudettu uskotaan todeksi, jos paikalla ei ole asiaan perehtyneitä kuulemassa.