Jos tuollaista propagandaa levitetään venäläisissä massamedioissa, ei ole mikään ihme, että stalinismi on viime aikoina nostanut päätään Venäjällä.
Vielä vähän aikaa sitten väittelin venäläisen vaimoni kanssa, joka on sitä mieltä ettei Venäjällä mikään muutu koskaan. Vakuutin vaimoani, että Venäjällä on suuri tulevaisuus, että pitää vain odottaa kärsivällisesti, se tulevaisuus on väistämätön. Kevään mittaan olen kuitenkin alkanut epäillä.
Keskusteltuani stalinistien kanssa venäläisessä Facebookin vastineessa Kontaktissa kauhistuin: mitä on tapahtunut venäläisille? Muutamat vanhat kaverini, joiden kanssa seisoimme yhdessä aukioilla 1991 osoittamassa mieltä valtaan pyrkinyttä vanhoillista sotilasjunttaa vastaan, toivovat”rautaisen käden” palauttamista Venäjälle. Samat ihmiset, jotka 20 vuotta sitten vannoivat demokratian nimeen, ylistävät tänään stalinismia ja puolustavat verisen järjestelmän rikoksia sillä, että Stalin oli sentään rakentanut suurvallan ja voittanut maailmansodan.
Jos en tuntisi niitä ihmisiä, olisin olettanut, että äänessä ovat lukutaidottomat moukat, jotka eivät ole koskaan lukeneet Pushkinia, eivät ole nähneet Tšehovin näytelmiä eikä Tarkovskin ja Zaharovin elokuvia, eivät ole kuulleetkaan Bulgakovista ja Platonovista eivätkä tiedä mitään venäläisen kirjallisuuden ja taiteen demokraattisista ja vapaamielisistä perinteistä. Mutta ei – he ovat sivistyneitä ihmisiä, monet työskentelevät samalla alalla, kirjallisuudessa ja journalismissa.
Mitä heille on oikein tapahtunut? Voiko todella olla niin, että tyytymättömyys nykyiseen rosvojärjestelmään herättää verisen stalinismin kaipuuta? Tarkoittavatko kaikki vetoomukset Pyhän Venäjän pelastamiseksi vain masokistista himoa antautua pyöveleiden käsiin?
Käsittämätöntä, miten nämä neostalinistit, jotka oikeutetusti nimittävät Putinin hallintoa rikolliseksi, nousevat takajaloilleen ja alkavat äristä heti kun kuulevat samaa kritiikkiä lännestä, varsinkin entisiltä maanmiehiltään. ”Et saa koskea meidän pyhää ja venäläistä, sinä isänmaan petturi ja läntisten tiedustelupalvelujen palkkalainen!” he vinkuvat.
Heille länsi on eräänlainen demoninen voima, jonka päätavoite on repiä Venäjä kappaleiksi. Demokratia -sanaa he eivät käytä ilman lainausmerkkejä. Vuosisadat, jotka Eurooppa on käyttänyt demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen, eivät merkitse heille mitään. Eurooppalainen kulttuuri, josta 1700-luvulla tuli uuden venäläisen kulttuurin pohja, on vain vihollisen propagandaa. Länsimaiset ajattelijat, filosofit, kirjailijat, journalistit, analyytikot ovat vain CIA:n agentteja, jotka porvarien maksamaa palkkaa vastaan parjaavat Pyhää Venäjää. Pyhää, Kremlin rosvokoplasta huolimatta.
Kaikki tämä synnyttää toivottomuutta, surua ja ikävää. Onko Venäjä todellakin tuomittu kulkemaan ympyrää – diktaattorista toiseen? Eikö Venäjän kansa todellakaan halua olla vapaa?
5 kommenttia:
1800-luku taisi olla Venäjän kulta-aika paitsi kulttuurin, myös ihmisoikeuksien suhteen. Ulkomaalaisesta näyttää siltä, että Venäjän kansa ei ainakaan enää halua olla vapaa.
Diktatuureilla on se ikävä piirre, että ne ruokkivat usein uutta tulemistaan toisessa muodossa. Diktatuurin kumoutumisen jälkeen kestää usein kaksi-kolme sukupolvea - jollei pidempään - ennen kuin diktatuurin henkiset jäljet katoavat; tänä aikana on suuri riski uuden autoritaarisen järjestelmän nousulle, kun ihmiset pettyvät huomatessaan, ettei demokratia, vauraus ja tasa-arvo tulekaan silmänräpäyksessä, kuten he ovat toivoneet.
Kummallista on se, että ihmiset elävät huomattavasti paremmin (siis vauraammin) kuin neuvostoaikana, mutta silti kaipaavat sitä. He valehtelevat itselleen, muistellen sitä jonkinlaisena kulta-aikana. Se on ihmismuistin hieno ominaisuus - muistaa vain hyvää. Erään vanhan vitsin mukaan venäläinen ukko sanoi pihapenkillä istuville mummoille: "Stalinin aikaan oli parempi!" - "No, miksi muka?" - "Kulli seisoi ja tytöt olivat nuoria."
Minusta oli pelottavaa lukea uutinen, jossa todettiin, että jossain kyselyssä (tiedän, "jossain" ei ole kovin tieteellinen lähde), että suuri osa venäläisistä pitää duumaa tarpeettomana.
Kirjoitus oli pinnallinen eikä oikeasti käsitellyt sitä että johtuuko ajatus tarpeettomuudesta siitä, että parlamentarismia ei arvosteta vai siitä, että nykyisellä duumalla ei ole valtaa. Valitettavasti omat ennakkoluuloni ovat edellisen vaihtoehdon kannalla.
Oli miellyttävää löytää blogisi ystävän suosituksesta.
Duuman tarpeettomuudesta puhuvat venäläiset eivät usko sen valtaan eivätkä pidä sitä tarpeellisena, koska ovat tottuneet elämään imperiumissa, jossa kaikki asiat päättä yksi ihminen. Tämän voi muuttaa vain monipuoluejärjestelmän ja kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen.
Lähetä kommentti