Ntamon julkaisemaa Papaninin retkikuntaa saa nyt pokkarina täältä.

Venäjännös "Экспедиция Папанина" sähköisessä muodossa löytyy
täältä.

30. syyskuuta 2011

Kiireitä ja hässäkkää

No onpas ollut viikko! Ei ollut aikaa uutisia seurata eikä uutta kotia järjestellä. Onneksi tänään, kun tänne Parkanoon on tullut yhden päivän intiaanikesä, hommat on pääosin hoidettu ja pääsee nyt iltapäivällä istutushommiin takapihalla.
Maanantaina piti suomentaa neljän tekijän runosikermä Literarus-lehteen, tiistaina valmistella ja lähettää omien novellien venäjännökset Karjalan Kansalliskirjaston nettisivuille ja erääseen verkkolehteen, josta luvattiin jopa maksaa. Keskiviikkona tuli sähköpostissa Severissä julkaistavan pienoisromaanin taittovedokset, jotka nekin piti samana päivänä lukea ja lähettää takaisin, torstaina postilaatikkoon putkahti vihdoin Carelia, jossa on julkaistu katkelma Skumbriasta, ja perjantain aamupäivä meni riidellessä Soneran ja Hesarin jakelun kanssa. Tässä on käynyt niin, että Sonera on päättänyt nostaa liittymän nopeutta ja korottaa liittymän maksua kysymättä minulta mitään. Kahdesti olen jo soitellut, mutta eilen taas tuli yli kuudenkympin lasku. Ja Hesarin jakajat kieltäytyvät tuomaan meille perjantain lehteä.
Kaiken tämän hoidettuani pääsin vihdoin availemaan uuden kässärin tiedostoja ja muistelemaan ensimmäistä kertaa muuton jälkeen, mistä siellä oikein oli kyse.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että huomenna pääsen oikeisiin töihin eli kirjoittamaan.

Ei kommentteja: