Ntamon julkaisemaa Papaninin retkikuntaa saa nyt pokkarina täältä.

Venäjännös "Экспедиция Папанина" sähköisessä muodossa löytyy
täältä.

21. syyskuuta 2011

Parkano

Parkano, uusi koti. Vuodeksiko? Kahdeksiko? Kymmenen Suomi-vuoden aikana seitsemäs muutto. Kaikkiaan kahdeksannestoista. Alkaa väsyä tähän tavaroiden siirtelyyn, mutta toisaalta kaikki menee ruutiinilla. Jotkut pelkäävät muuttoa kuin tulipaloa tai maanjäristystä, mutta meikeläiselle se ei ole muuta kuin muuttoilmoituksen jättämistä, pientä kinaa Soneran kanssa ja painavien kirjalaatikkojen kantamista paikasta toiseen.
Ongelmana on nyt se, että lapset ovat kaukana ja matkat käyvät kalliiksi. Tuskin pystyn hakemaan tyttöt useammin kuin kerran kuussa.
Mutta kyllä täälläkin näyttää olevan elämää: oravat loikkii takapihalla ja sieniä kasvaa terassin reunoilla.
Villi länsi osoittautui aika kesyksi, ei preerioita, ei tuimia cowboyta. Ihan vain metsää ja peltoaukeamia sekä mukavia ihmisiä. Alkokin on kävelymatkan päässä.
Nyt pitäisi vain jotenkin löytää työrauha, kun armon apuraha-aikaa on vain vuoden loppuun. Ensin on kuitenkin saatava kaikki hyllyt paikoilleen ja kevätkukkien sipulit takapihan multiin.
Skumbriasta ei kuulu mitään, hyvä jos kuun loppuun mennessä ilmestyy.

Ei kommentteja: