Venäjän pääministeri Karhunen allekirjoitti ukaasin, jonka mukaan Suuri ja Mahtava Moskova satsaa kaikkien Venäjän vähälukuisten kansojen kielten ja kulttuurin elvyttämiseen 240 miljoonaa ruplaa. Se on 6 miljoonaa euroa. Vähälukuisia kansoja on Venäjällä kymmenittäin, ja suurimmat kaasu- ja öljytulot pumpataan juuri niiden alueilta.
Katsoin eilen pienen uutispätkän karjalan kielen tilasta Vuokkiniemellä ja melkein itkin: kieli on hävinnyt miesmuistin aikana. Lapsuuteni Vuokkiniemellä venäjää puhuva oli aina vieras, lapset pysähtyivät raitilla tuijottamaan.
Uutinen on tarkoitettu positiiviseksi, kieltä opetetaan lapsille päiväkodissa ja koulussa, mutta sitä siis opetetaan karjalaisille lapsille kuin vierasta kieltä! Nollasta, koska vanhemmat eivät enää puhu. Kylällä ei kuule enää karjalaa, ei kaupassa, ei postissa, eikä kylän muissakaan yleisissä paikoissa. Eivätkä edes opettajat osaa kunnolla vienankarjalan murretta, kyläpäällikästä puhumattakaan.
Nuoren Karjalan aktiivit Aleksei Tsykarjov ja Natalja Antonova ovat kuulemma käyneet hiljattain Helsingissä kertomassa Venäjän karjalaisten tilasta. Oli varmaan hieno matka, kävivät jopa Eduskunnassa. Mitä sitten? Kieli kuolee vääjämättömästi. Niin surullista, niin toivottoman traagista. Tiedän toki, että 90% maailman kielistä on tuomittu tuhoon, mutta kun kyseessä on oma murteeni - se on kuin sota olisi telkkarin uutisista tullut kotipihalle.
4 kommenttia:
Harmi mutta karjalan kieli on kuolemaisillaan todennäköisesti yhteiskunnan kannalta. Mutta ehkä sitä saa ylläpitää tiettyjen ihmisten voimin ja halulla... jotka haluavat sitä yksityisesti. Lukemalla, kirjoittamalla, seurustelemalla, edistämällä luovaa toimintaa, harrastuksilla ja n.p. kieli saa olla jokaisen siämessä kuka sitä haluaa periaatteessa. Natalja Antonova, tuannoin Suomen eduskunnassa kävijä
Enpä usko. Ilman virallista asemaa kieli kuolee, koska sillä ei ole käyttöä muualla kuin perheessä tai harrastuspiireissä.
Vaikka toivottomuus välillä iskee, ei sentään heitetä hanskoja tiskiin! Ol'ga Ogneva sanoi eräässä haastattelussa suunnilleen niin, että vaikka on tuskallista nähdä karjalan kielen tila ja tuntea, kuinka vähän pystyy sen hyväksi tekemään, hänelle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin elämänsä omistaminen äidinkielensä pelastamiselle.
Vaikka olen syntynyt omassa maassani enemmistökielen puhujaksi, kielivähemmistöt ja pienet kielet ovat sydäntäni kipeästi lähellä. Olen monessa muussakin asiassa ottanut elämäntehtäväkseni olla Jaakko Rugojevin sanoin "kivenä koskessa", olkoon se kuinka epätoivoista tahansa.
Virallinen asema on toki usein tärkeä, jotta kielen säilyttämiseen annettaisiin taloudellisia resursseja, mutta sekään ei auta, ellei äidinkielellä ole perheessä kunniapaikkaa eikä kieltä voi käyttää kodin ulkopuolella! Karjalankielisiä tv-ohjelmia seuratessani olen todennut, että sujuvastikin karjalaa puhuvien vanhempien kieli vaihtuu automaattisesti venäjäksi heidän puhuessaan lapsilleen.
Ehkä ajatellaan niin kuin meän kielen puhujat Ruotsin Tornionlaaksossa: lapsen on ensin opittava valtakieli, jotta hän menestyy koulussa? Luotetaan liikaa siihen, että lapsi luonnostaan oppii myös vähemmistökielen, jos kuulee aikuisten puhuvan sitä keskenään - useimmiten niin ei käy. Tosin passiivinenkin kielitaito on parempi kuin ei mitään; onhan se mahdollinen pohja aktiiviselle kielitaidolle.
Karjalassa näytään lisäksi luottavan liikaa koulun merkitykseen kielen välittäjänä. Kielen opetus koulussa voi kuitenkin olla vain pienenä apuna kieliyhteisön säilyttämisessä. Monen pienen kielen taakkana on "tuohivirsukulttuuri" eli vähemmistökielen käyttäminen enimmäkseen kansanperinneyhteyksissä, mikä ei taatusti luo kielelle modernia imagoa nuorison silmissä!
Karjalan kielen nostaminen kunniaan perheissä vaatisi muun muassa kaksikielisyyden etujen markkinoimista - nykyvanhemmat ovat yleensä halukkaita tekemään mitä uhrauksia tahansa, jotta heidän lapsensa menestyisivät. Varhainen kaksi- tai useampikielisyys kehittää lapsen aivoja ja muun muassa auttaa omaksumaan yhä uusia kieliä; kielitaitohan on nykymaailmassa tärkeä menestystekijä. Vähemmistökansat voivat siis itse asiassa tarjota lapsilleen huiman etumatkan enemmistökansojen lapsiin nähden, jotka kasvavat tyypillisesti yksikielisiksi!
Karjalan kielen ongelmat ovat yleismaailmallisia: suuri osa maailman kielistä on vaarassa kadota. Kielten moninaisuus on katoamassa kuten biodiversiteettikin. Mutta jatkammehan yhä taistelua luonnon monimuotoisuudenkin puolesta - miksi emme siis toimisi viimeiseen hengenvetoon saakka pienten kielten puolesta, joiden kuolema merkitsisi "kokonaisten semioottisten universumien" häviämistä?!
"Monen pienen kielen taakkana on "tuohivirsukulttuuri" eli vähemmistökielen käyttäminen enimmäkseen kansanperinneyhteyksissä, mikä ei taatusti luo kielelle modernia imagoa nuorison silmissä!"
Praudua kirjutat Ruma Elsa. Nengahäi tiäl Suomesgi äijät karjalseurat da yhtistykset ruatah. Pläššitäh voulostipruazniekas värikkähät sovat piäl, mustellah kruugas mennyzii aigoi, pietäh paginua mis toiči kuuluo sana libo kaksi karjalan kieldygi. Nu, onhäi neče hyvä gu on olemas ehki midätahto projektua da ruaduo, a ei kieli elävänny pyzy vaiku muga sanotul etnokul'tuural (puaksuh tunduu što "etnokul'tuuru" merkiččöy läs samua kui "kiža on hävitty"...). Kieldy pidäs käyttiä täs aijas sego tulevazuos.
Muga ollah dielot kui Uussuomalainen kirjutat: "Ilman virallista asemaa kieli kuolee, koska sillä ei ole käyttöä muualla kuin perheessä tai harrastuspiireissä." Suaha karjalan kielel virralline stuatussu, ihan zakonoin mugah... Neče on jygei ruado, eritengi Ven'al, hos nimenomah Ven'al eläy iellehgi äijy karjalazii. Minä duumaičen nenga: jesli yhtehisty kirjukieldy ei voija luadie, Karjalan tazavaldu nikonzu ei tunnusta karjalua valdivonkielekse.
Valdivo ei rubie tunnustamah tukkuu murdehii täyzivaldazekse valdivonkielekse, muga kui Martti Penttonen on kirjuttanuh. Tämähäi EI taki merkiče sidä što murdehet pidäs jättiä bokkah da ruveta kirjuttamah/pagizemah vaiku kirjukielel. Kai karjalan kielen murdehet ollah vuažnoit, da jogahine karjalakse pagizii libo kirjuttai ristikanzu tarvitah, käyttäy häi hos mittustu karjalua.
Yhtelläh - meile pidäy kirjukieli. En sano što se olis kebjei dielo luadie, a vältämätöi se on.
Lähetä kommentti